13.1.2010
Vuoden parhaat -kilpailu alkaa
Kilpailu vuoden parhaista jutuista ja sivuista on jälleen käynnistynyt. Tänä vuonna Sanomalehtien Liitto järjestää molemmat kilpailut Vuoden parhaat -otsikon alla.
Paras juttu -kilpailu keskittyy päivittäisuutisiin ja ajattomiin juttuihin. Kilpailuun voivat osallistua Sanomalehtien Liiton jäsenlehdissä vuoden 2009 aikana julkaistut, lehtien palveluksessa olevien toimittajien tai STT:n toimittajien tekemät jutut. Osallistumisoikeus on myös jutuilla, jotka on julkaistu pelkästään lehden verkkopalvelussa.Parhaat sivut -kilpailussa arvioidaan entiseen malliin ulkoasua. Sarjoina ovat paras etusivu/premiääri ja parhaat featuresivut. Lehdet kilpailevat molemmissa sarjoissa kahdessa eri levikkiluokassa, alle ja yli 12 000 kappaletta. Kilpailuun voi osallistua vuoden 2009 aikana julkaistuilla Sanomalehtien Liiton jäsenlehtien sivuilla.
Kilpailujen osallistumisaika päättyy perjantaina 12.2.2010. Molemmat kilpailut ovat maksullisia. Voittajat julkistetaan ja palkitaan liiton kevätseminaarissa Mikkelissä 6.5.2010. Kaikissa sarjoissa myönnetään myös kaksi kunniamainintaa.
Vuoden alusta Sanomalehtien Liittoon liittyneet kaupunkilehdet voivat osallistua kilpailuun ensi vuonna.
Katso lisäohjeet osallistumisesta jäsentiedotteesta tai liiton nettisivulta Kilpailut-osiosta.




