Sanomalehtien liitto
 
SANOMALEHTIEN LIITTO
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 18.8.2009 klo 13


Kansa haluaa Ylen asiantuntijoiden valvontaan


Kolme neljästä suomalaisesta pitää media-alan asiantuntijoista koostuvaa elintä parempana valvojana Yleisradiolle kuin hallintoneuvostoa. Nykymallin mukainen poliitikoista koostuva hallintoneuvosto sai Sanomalehtien Liiton teettämässä tutkimuksessa vain 15 prosentin kannatuksen.

Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista ei hyväksy jokaiselta asuntokunnalta perittävää mediamaksua, jollaista ns. Lintilän työryhmä on esittänyt. Kun kysyttiin rahoitustapaa, mediamaksua (16 %) suuremman kannatuksen saivat valtion budjetti (25 %) ja nykyinen tv-maksu (21 %).

Mediamaksua pidetään myös liian suurena – suomalaiset olisivat valmiita maksamaan keskimäärin 144 euroa vuodessa Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi. Noin viidennes pitää nykyistä maksua sopivana. Nykyinen tv-maksu on 224 euroa ja esitetty mediamaksu 175 euroa.

Jos mediamaksu toteutuu, se lisää Yleisradion tuottoja, jotka vuonna 2008 olivat noin 390 miljoonaa euroa. Uudella mediamaksulla tuottoja kertyisi noin 450 miljoonaa euroa. Hieman yli puolet tutkimukseen vastanneista kuitenkin säilyttäisi Ylen rahoituksen nykyisellä tasollaan ja reilu kolmannes olisi valmis leikkaamaan sitä. Julkisen rahoituksen kasvattamista kannattaa vain kolme prosenttia vastaajista.

Yleisradio on toivonut lisää julkisia varoja alueellisten verkkopalvelujensa kehittämiseen. Tutkimuksen mukaan tätä ajatusta vastustaa 60 prosenttia ja kannattaa 26 prosenttia suomalaisista. Puolet vastaajista on sitä mieltä, että Yleisradion julkisen palvelun tehtäviä olisi syytä kilpailuttaa.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 1002:ta 15–79-vuotiasta suomalaista. Tiedot kerättiin viime viikolla. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä.

 

Lue koko tutkimus

Yle-tutkimus, elokuu 2009

Lisätietoja


Kristiina Markkula
toiminnasta vastaava johtaja, Sanomalehtien Liitto
p. (09) 2287 7312, 050 560 1312

Pasi Kivioja
johtaja, toimitukselliset asiat ja viestintä, Sanomalehtien Liitto
pasi.kivioja@sanomalehdet.fi
p. (09) 2287 7308, 040 718 7242