Sanomalehtien liitto
 
SANOMALEHTIEN LIITTO
Lehdistötiedote 23.11.2011

Tiedotteen saa julkaista torstaina 24.11. klo 12.00.



Sanomalehden varhaisjakajien palkinto Ouluun


Oulun Jakelutoimisto Oy:ssä työskentelevä Kari Autio on palkittu Sanomalehtien Liiton ja Itellan vuosittain järjestämässä Ansioitunut varhaisjakaja -kilpailussa. Valinta julkistettiin Vantaalla 24.11. järjestetyn Jakelun ajankohtaispäivän yhteydessä.

Ansioitunut varhaisjakaja -palkinto myönnetään sanomalehtien varhaisjakajalle, joka on toiminut esimerkillisesti muita motivoiden, osoittanut työssään huomattavaa ammattitaitoa sekä osallistunut aktiivisesti työmenetelmien tai työyhteisön kehittämiseen. 

Voittajan valitsi kuusihenkinen asiantuntijaraati, johon kuului työntekijä- ja työnantajajärjestöjen sekä työnantajien edustajia. Kilpailu järjestettiin nyt neljännen kerran.

Sanomalehdenjakajana 22 vuotta työskennellyt Autio on toiminut lehdenjakotyön lisäksi luottamushenkilönä jo 14 vuotta saaden arvostusta tasapuolisuudestaan ja oikeudenmukaisuudestaan sekä työntekijä- että työnantajapuolelta. Ratkaisuja etsiessään hän pyrkii huomioimaan sekä yksilön näkökulman että asioiden laajemmat kokonaisuudet.

Päätyönään sanomalehdenjakotehtävissä toimiva Autio on osallistunut aktiivisesti viime vuosina uuden työajanmitoitusjärjestelmän ja työvuorokiertojärjestelmän käyttöönottoon sekä sähköisen jakokirjajärjestelmän kehittämiseen. Lisäksi hän on edistänyt lisäjakeluiden mukaan saamista ja näkee niiden tärkeyden tulevaisuudessa työpaikkoja turvaavana asiana.

Autio on omalla virheettömällä laadullaan ja joustavalla työpanoksellaan näyttänyt esimerkkiä ja sitoutuneisuutta myös muulle henkilökunnalle.

 

Lisätietoja

Asiantuntija Kari Väisänen
Sanomalehtien Liitto
p. 044 514 4900