Sananvapaus kuvissa
Aluksi
Sananvapaus
toteutuu suhteessa toisiimme. Yhteiskunta, jossa mielipiteen,
näkemyksen tai asian voi vapaasti tuoda esille, on arvokas.
Sananvapauteen kuuluu myös oikeus olla eri mieltä. Monesti me huomaamme
tämän vasta, kun vapauttamme rajoitetaan.
Pyysin
kahdeksaa ihmistä valitsemaan kuvan, joka heidän mielestään kuvaisi
hyvin sananvapauden toteutumista Suomessa. Sain muuta kuin odotin.
Esimerkiksi
Elina Paasosen videon jääkiekkovalmentaja Pasi Nurmisen
kaatumisesta. Kun video kilahti nettiin ja kuvia voitonjuhlien
örväilystä alkoi näkyä, osa jengistä paheksui, ei voi näyttää
sankareista tälläistä! Elinan perustelut kertovat hyvin sananvapauden
merkityksestä. "Jos jättäisimme tarinasta osan kertomatta, emme
täyttäisi tavoitettamme kohdata arki sellaisena kuin se on."
Valinnoissa
näkyy myös hyvin, miten maailmassa merkitsee muutkin kuin oman kylän
ongelmat. Venäjän, suuren naapurimme, sananvapaustilanne mietityttää.
Olga Kravetsin vaikuttava, hiljainen kuva pelosta ja kärsimyksestä pysäyttää.
Miten
paljon onkaan paikkoja, joista pitäisi juttuja tehdä ja kuvia ottaa,
jotta tyrannit eivät murskaisi ihmisten elämää ja unelmia!
Valko-Venäjältä
on ollut Suomessa oman maansa tilannetta paossa ja sananvapauttaan
käyttämässä runoilija Vladimir Nekljajev. Koskisen Pentin kuva reteästä
sikarinpolttajasta Vladimir Nekljajevista voi mennä ihan ohi, ellei ota
selvää, miksi herra oli täällä Suomessa ja mitä sitten tapahtui. Miten
saada asioita muutettua, jos keskusteluun osallistuminen voi johtaa
vankilaan?
Tai mitä jos kodista tulee vankila kuten Katja Tähjän kuvan paperittomalle Marisalle Kreikassa? Naisten aseman parantamiseksi olisi paljon tehtävää, ja sitä epäkohtaa rohkeat kuvaajat työnsä avulla tekevätkin.
Kaisa Rautaheimon kuva afgaanitytöstä antaa toivoa. Yksi meistä. Herkkä, itsenäinen voimakas. Sitä kuvat parhaimmillaan ovat. Auttavat samaistumaan ja pistävät miettimään.
Mitäs jos minä olisinkin Mikko Lehtimäen kuvan Raija? Millaisia tukiverkkoja perheeni tarvitsisi selvitäkseen? Tai miten läheltä liippaakaan Marjaana Malkamäen multimediateos. Mä tiedän, että terveys on pienestä kiinni, mutta tälläiset teokset auttavat mua muistamaan sen!

Ja sitten on oleellisia kuvia vaaleihin liittyen. Asia ei ole yhtään niin itsestään selvä kuin ensin ajattelisi. Muistelkaapa millaisia kuvia näitte vaikka Egyptistä. Ne poikkeavat suuresti omasta vaalikuvastostamme. Meilläkin oli sähköinen ilmapiiri, mutta kuvaajat saivat tehdä työtään rauhassa.
Kuvilla on merkitystä myös ajan dokumenttina kuten Mäntylän Kimmon kuva flash mob -tapahtumasta. Kuva suvaitsevaisuudesta, muutoksen mahdollisuudesta ja rohkeudesta.
Jotta tilanne säilyisi, pitää meillä olla oikeus myös kritisoida, häiritä ja ärsyttää.
Sananvaputta pitää aktiivisesti vaalia. Sitä tekevät esimerkiksi kadunvaltaajat Touko Hujasen huikaisevan riemukkaassa kuvassa.
Katsokaa, lukekaa ja keskustelkaa! Ja etenkin toivon, että ihmettelette paljon!
Miksi? on aina vaan tärkeä kysymys.
Miksi täällä ollaan? kysyy kuvaaja, kun tulee paikalle ja rupeaa hommiin.
Toukokuussa 2012