Tehtäväehdotuksia lukioon / toiselle asteelle sanomalehtipäivän/viikon viettoon
Kannattaa katsoa myös yläasteen vihjeet. Niistä voi syventämällä muokata lukioon ja muihin oppilaitoksiin soveltuvia tehtäviä. Valitkaa teemapäivää suunnittelemaan hyvissä ajoin muutama opettaja ja opiskelija. Sisällöllistä tavoitteista lähtien teemapäivän voi toteuttaa monella tavalla.Asiantuntijaluennot
Pyytäkää etukäteen sanomalehdestä toimittaja tai valokuvaaja kertomaan työstään, esimerkiksi:• "Kertomus toimittajan arjesta"
• "Miten kuvalla ja piirroksilla vaikutetaan"
Lehtitalosta voi pyytää vierailijaksi myös ilmoitus- tai levikkimarkkinoinnin asiantuntijan: "Mistä lehden tulot ja mistä menot?"
Tutustutaan maakuntalehtiin
Tutkivaa verkosta eri paikkakunnilla ilmestyviä lehtiä tai pyytäkää tietyn päivän lehtiä useista lehtitaloista. Tehtävä ei edellytä, että lehdet ovat edellisenä yönä painettuja, mutta niiden kaikkien tulisi olla samalta päivältä.• Vertailkaa pääkirjoituksien aiheita, pääuutisia, lehtien kirjoittelua hallituksesta/oppositiosta, ulkomaan uutisten otsikointia, kulttuuri- ja urheilu-uutisia. Mitä eroja havaitsette eri lehtien tavasta käsitellä näitä asioita?
• Tehkää luettelo henkilöistä (ammatti), joita lehdessä on haastateltu. Mitä tuloksesta voisi päätellä?
• Ryhmitelkää lehdet hallituksen/opposition kannattajiin (voi olla vaikeaa!).
• Tehkää tutkimus mielipidesivujen aiheista. Onko lehdissä eroja?
• Tehkää näyttely pilakuvista, valitkaa paras. Perustelkaa.
• Äänestäkää paras ja houkuttelevin etusivun (pääuutissivun) taitto. Perustelkaa.
Suomalainen ja ulkomainen lehti
Tutustukaa verkossa ulkomaisiin ja suomalaisiin sanomalehtiin tai hankkikaa yksi tai useampia ulkomaisia sanomalehtiä ja suomalainen saman päivän sanomalehti.• Etsikää samaa asiaa käsitteleviä uutisia eri lehdistä, vertailkaa otsikointia ja sisältöä.
• Mainitaanko Suomea missään ulkomaisen lehden uutisissa?
• Vertailkaa pääkirjoitusten aiheita, kuvien määrää, urheilu-uutisia, sarjakuvia, ilmoituksia jne. Mitä näiden perusteella voitte päätellä?
• Etsikää kaikki EU-uutiset. Ovatko ne negatiivisia/positiivisia/neutraaleja?
Uutiskriteerit
Mitkä ovat lehden pääuutisia? Millä kriteereillä ne on valittu? Keitä ne koskevat? Kenen elämään ne vaikuttavat?Kuvat
Mitä kuvia lehdessä on julkaistu? Keitä ne esittävät? Minkälaisia kuvat ovat?Tarkastelkaa lehtikuvaa:
• Ovatko julkisuuden henkilöistä julkaistut kuvat erilaisia kuin tavallisia ihmisiä esittävät kuvat?
• Minkälaisissa tilanteissa kuvat esittävät miehiä ja naisia?
• Minkälaisia kuvia on julkaistu kriisialueilta?
Vaikuttamisen keinoja
Mitä keinoja käytetään sanomalehtien kantaa ottavissa teksteissä? Millaisia perusteluja ja tehokeinoja on• pääkirjoituksissa?
• kolumneissa?
• mielipide- ja yleisönosastokirjoituksissa?
• pakinoissa?
Onko uutinen puolueeton?
• Keneltä uutisen tiedot on saatu?• Kenen näkökulmasta asiat esitetään?
• Onko uutisessa sanoja, joihin yhdistyy selvästi positiivisia tai negatiivisia mielikuvia?
• Millainen kuva asioista niiden avulla annetaan?