Uutiset

4.1.2019

Tasapuolinen ja kattava tiedon saatavuus estää yhteiskunnan eriarvoistumista

Suomalaisista 74 prosenttia uskoo, että tiedon ja sisältöjen tasapuolisella ja kattavalla saatavuudella on merkittävä rooli eriarvoistumisen estämisessä. Tiedon ja sisällön tasapuolisen ja kattavan jakelun rooli on kasvanut edellisestä vuodesta kolme prosenttiyksikköä.

19.12.2018

Sosiaalisen median laatumielikuva on heikentynyt

Yleisradion ja sanomalehtien digitaaliset palvelut ovat suomalaisten mielestä ylivoimaisesti laadukkaimmat verkossa julkaistavat uutismediat. Molemmat arvioidaan yhtä laadukkaiksi kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan sosiaalisen median saamat arvosanat ovat laskeneet merkittävästi.

13.12.2018

Digi-alv-alennus eteni eduskuntaan

Hallitus on antanut sähköisten lehtien ja kirjojen alennettua arvonlisäverokantaa koskevan lakiesityksensä eduskunnalle tänään.

13.12.2018

Äänestyspäätöksiin tukea sanomalehdistä ja televisiosta – kolmasosa uskoo vaalihäirintään

Suomalaiset hakevat ensi vuoden eduskunta- ja europarlamenttivaalien äänestyspäätöksiin selvästi eniten tukea painetuista tai digitaalisista sanomalehdistä ja televisiosta. Kolmasosa suomalaisista pitää ulkopuolisen tahon vaikuttamisyrityksiä vaalituloksiin todennäköisenä.

10.12.2018

Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys hakevat juridista asiantuntijaa

Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys hakevat juridista asiantuntijaa vastaamaan jäsenyritysten oikeudellisesta neuvonnasta ja osallistumaan liittojen elinkeinopoliittiseen edunvalvontaan.

5.12.2018

Postin hinnankorotukset uhkaavat lehtien tulevaisuutta

Lehtikustantajat ovat erittäin huolissaan Postin ilmoittamien jakeluhintojen korotusten vaikutuksista lehtien toimintaedellytyksiin.

30.11.2018

Paikallislehtien Antti-patsas Jani Halmeelle

Luova johtaja ja mediapersoona Jani Halme on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2018 Antti-patsaan tunnustukseksi arvokkaasta työstään paikallislehdistön hyväksi.

30.11.2018

Jukka Holmberg JSN:n hallituksen puheenjohtajaksi

Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg on valittu Julkisen sanan neuvoston (JSN) kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2019.

13.11.2018

Kotimaisen median arvostus noussut ennätyslukemiin

Käytännössä kaikki suomalaiset (96 prosenttia) pitävät tärkeänä sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta. Osuus on noussut yhdeksän prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta mittauksesta.

13.11.2018

Uusi Toimittajan salausopas tarjoaa eväät lähteiden suojaamiseen digiaikana

Jokaisen journalistin käteen tarkoitettu digitaalisen itsepuolustuksen käsikirja, Toimittajan salausopas, julkaistiin 13. marraskuuta Mediapäivässä Finlandia-talossa.