1.11.2018

Paikallis- ja kaupunkilehtien parhaimmisto palkittiin Suurilla Lehtipäivillä

Vuoden 2018 parhaat paikallislehdet ovat printissä Kalajokiseutu ja Syd-Österbotten sekä verkossa Siikajokilaakso ja Koillissanomat. Parhaaksi kaupunkilehdeksi valittiin Kuopion Kaupunkilehti.

Kaupunkilehtien juttukilpailussa parhaita olivat Uuden Rovaniemen juttukokonaisuus Akka ratissa sekä Suur-Jyväskylän Lehdessä julkaistu Riina Sydänmaanlakan teksti Katkeruus ei kuulu tähän. Kaupunki- ja paikallislehtikilpailujen Lukijan valinta 2018 on Östnyland.

Palkitut paikallislehdet

Kalajokiseutu voitti kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan. Sarjan toisen palkinnon sai Ylöjärven Uutiset ja kolmanneksi sijoittui Tyrvään Sanomat. Kunniamaininnan sai Pyhäjärven Sanomat.

Yksipäiväisten lehtien verkkokilpailun voitti Siikajokilaakso. Kunniamaininnan sai Kotiseutu-uutiset.

Vähintään kaksi kertaa viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä parhaana palkittiin Syd-Österbotten. Sarjassa toiseksi sijoittui Alasatakunta ja kolmannen palkinnon sai Nokian Uutiset.

Vähintään kaksipäiväisten lehtien verkkokilpailun voitti Koillissanomat. Kunniamaininnan sai Rantapohja.

>> Paikallislehtikilpailu 2018 -tiedote ja palkintoperustelut

Palkitut kaupunkilehdet ja kaupunkilehtijutut

Kuopion Kaupunkilehti on Vuoden kaupunkilehti 2018. Toiseksi kilpailussa tuli Uusi Rovaniemi. Kolmannen sijan sai Epari. Kymmenen parhaan kaupunkilehden joukkoon sijoittuivat lisäksi Kokkola-lehti, Koti-Kajaani, Lauttasaari-lehti, Tamperelainen, Turkulainen, Uusi Lahti ja Viikkosavo.

Kaupunkilehtien juttukilpailun 1. sarjan voitti Uuden Rovaniemen Akka ratissa (teksti Anne Torvinen, kuvat Jussi Leinonen ja Jouni Porsanger). Sarjassa toiseksi sijoittui Lauttasaari-lehden Saaren tähtikartta (teksti Katja Pesonen). Kolmanneksi tuli Länsiväylän Kaksi päivää Suomea vanhempi, (teksti Seppo Korkman, kuvat Päivi Tuovinen). Kunniamaininnan sai Raumalaisen Metalliromuttamon aitojen sisällä avautuu toisenlainen maailma (teksti Elina Helkelä, kuvat Pekka Lehmuskallio). Sarjassa arvioitiin tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuutta.

Kaupunkilehtien juttukilpailun 2. sarjan voitti toimittaja Riina Sydänmaanlakka Suur-Jyväskylän Lehdessä julkaistulla jutullaan Katkeruus ei kuulu tähän. Sarjan toisen palkinnon sai Koti-Kajaanin päätoimittaja Tiina Suutari jutullaan Pian takaisin auton rattiin. Kolmanneksi sijoittui Karjalan Heilin toimittaja Anna Tenhu jutullaan Älypuhelin ei puhu karjalaa. Sarjassa arvioitiin pelkkää tekstiä.

>> Kaupunkilehtikilpailut 2018 -tiedote ja palkintoperustelut

Lukijan valinta

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen nimesi paikallislehti Östnylandin Lukijan valinnaksi. Pentikäinen valitsi voittajan kaupunki- ja paikallislehtikilpailuihin ilmoitettujen 117 lehden joukosta. 

Pentikäinen painotti valinnassa lehden etusivua, sisältöä, visuaalisuutta, rakennetta ja kantaaottavuutta sekä erityisesti paikallista näkemyksellisyyttä. Ötnylandin lisäksi kärkiviisikkoon nousivat Itä-Häme, Kuhmolainen, Raahen Seutu ja Suupohjan Sanomat.

>> Lukijan valinta 2018 -tiedote ja palkintoperustelut

Parhaat paikallislehdet, kaupunkilehdet ja kaupunkilehtijutut palkittiin Sanomalehtien Liiton Suurilla Lehtipäivillä Tampereella 1.11.2018.